Karvanpoisto laserilla − sopisiko hoito juuri sinulle?
Karvanpoisto laserilla voi tarjota helpomman ja jopa pysyvän vaihtoehdon jatkuvalle ajelulle, nyppimiselle, sokeroinnille ja vahaamiselle. Ei enää toistuvista karvanpoistoista ärsyyntynyttä ihoa tai sisäänpäin kasvavia karvoja!
Laserhoidolla voi päästä eroon karvoista melkein kaikilla sellaisilla alueilla, joilla ei-toivottua karvoitusta kasvaa. Karvojen poisto onnistuu pieniltä ja isoilta ihoalueilta.
Parhaiten hoito onnistuu tummiin karvoihin vaalealla iholla. Laserhoitolaitteen säteilyenergia hakeutuu karvan tummaan juurituppeen ja tuhoaa karvan tuppeen kohdistuvan lämmön avulla. Laser ei tehoa vastaavalla tavalla tehokkaasti vaaleisiin, punaisiin tai harmaisiin karvoihin. Hoidettavan alueen tulisi olla täysin vapaa rusketuksesta ja itseruskettavista, sillä alexandriitti-laser hakeutuu pigmenttiin, hoidon riskit kasvavat merkittävästi ihon ollessa päivettynyt. Päivettynyt iho vaikuttaa myös hoidon tulokseen negatiivisesti.
Huomioimme sinut koko hoidon ja hoitojakson ajan
Karvanpoiston aikana voi tuntua lievää tai keskivaikeaa nipistelyä sekä poltetta, ulkoisen jäähdytysjärjestelmämme avulla saamme hoitokokemuksesta kuitenkin varsin siedettävän asiakkaalle.
Määritämme laserhoidon tehon ja muut asetukset yksilöllisesti ihotyypin ja tilanteesi mukaan, hoidon aikana on tarvittaessa myös mahdollisuus pitää taukoja ja säätää tehon voimakkuutta, kivuntuntemuksen mukaan. Jokainen asiakas huomioidaan meillä yksilöllisesti, ja hänen toiveitaan ja ajatuksiaan kuunnellaan, liittyen hoitoon.
Valmistaudu rantakauteen jo ajoissa − hoitoja tarvitaan aina useampi
Hoitokertoja tarvitaan useita, sillä keholla on useita karvatuppia, ja karvat ovat eri karvankasvun vaiheessa. Yleensä teemme 4–8 hoitoa noin 2-3kk välein. Hoitojen tiheys määräytyy kuitenkin täysin yksilöllisen tarpeen ja karvasyklin nopeuden mukaan. Itsetarkkailu on tärkeää ; kun hoidetulla alueella alkaa aktivoitumaan uusi karvasykli, ja karvaa rupeaa kasvamaan jo siellä täällä, on kaikkein tehokkain aika tulla uuteen hoitoon — sillä alexandriitti-laser tehoaa kaikkein parhaiten aktiivisen karvankasvun karvaan. Kun tulet hoitoon tässä vaiheessa karvankasvun sykliä, saat parhaimman mahdollisen vastineen rahoillesi.
Jos mielit karvoista eroon ennen kesälomaa tai matkaa auringon alle, kannattaa meihin olla yhteydessä hyvissä ajoin. Konsultaatiossa asiantuntijamme kartoittaa ihotyyppisi ja ihokarvojesi laadun ja värin ja käy hoitoprosessin läpi yhdessä kanssasi. Tarvittaessa saat esimakua hoidosta pienen koehoidon avulla. Huomaa, että hoidon lopputulos on aina yksiköllinen, eikä tietyllä prosentilla ihmisiä aina päästä täysin karvattomaan lopputulemaan lopullisesti, suurella osalla ihmisiä tämä on kuitenkin mahdollista.
Tee nämä asiat ennen laserkarvanpoistoa jo kotona
Valmistaudu laser-hoitoon hyvin jo kotona.
Ennen laserhoitoa ihokarvat ajellaan varsihöylällä mahdollisimman tarkkaan pois hoidettavalta alueelta – pidempi karva estää laser-valon imeytymisen tehokkaasti karvan pigmenttiin,
ja lisää riskejä hoidon aikana, siksi on tärkeää että käsiteltävä alue on ajeltu varsihöylällä mahdollisimman huolella.
Epiloimisesta, vahaamisesta, sokerointia ja nyppimisestä on sen sijaan hyvä pitää jopa neljän-viiden viikon tauko, jotta hoidettavaa kohdetta löytyy riittävästi.
Suoraa auringossa oleilua kannattaa välttää vähintään 2 viikkoa ennen hoitoa, ja itseruskettavat kannattaa jättää purkkiin neljän edeltävän viikon ajan.
Hoidettavan alueen tulisi olla mahdollisimman puhdas. Hoitoon on hyvä tulla peseytyneenä ja ilman voiteita tai deodoranttia hoidettavalla alueella.
Mitä sinun on hyvä muistaa hoidon jälkeen
Vältäthän aurinkoa vielä heti laserkarvanpoiston jälkeen, vähintään 2 viikon ajan. Suosittelemme myös tehokkaan aurinkovoiteen (+50 UVA+UVB) käyttämistä ainakin kahden viikon ajan.
Saunaa ja kylpemistä, kitkaa sekä hankausta alueella on hyvä välttää vuorokausi.
Näin varaat ajan karvanpoistoon laserilla
IhoPron laserhoitojen ammattilaiset tekevät karvanpoistot alexandriitti-laserilla asiantuntevalla kokemuksella. Hoitoon tullaan aina veloituksettoman konsultaation kautta.